sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Elämyksiä

Käväistiin Adan, Alvan ja Armaksen kanssa risteilyllä tällä viikolla, kun Airi oli Kiljavan kesäleirillä. Päätimme lähteä kotoa junalla, niin ei tarvinnut miettiä autolle paikkaa Helsingistä pariksi päiväksi. Olikin eka kerta, kun meidän tytöt matkusti junalla, joten sehän oli suurempikin elämys. Kuten myös ratikkamatka Katajanokalle. Laivaan vievästä "liukuhihnasta" puhumattakaan. Ja entäs laiva sitten! Kyllä meillä olikin oikein elämysmatka. :)




Ruotsissa emme menneet keskustaan asti, vaan kävelimme satamasta Slussenille, josta menimme lautalla Djurgårdeniin. Tarkoituksena oli mennä käymään Junibackenissa, sillä päivästä oli luvattu sateista. Koska kuitenkin aurinko paistoi (ja Adan kengät hiersivät) päätimme jäädä Gröna Lundin Tivoliin. Aika kului sielläkin oikein mukavasti ja pääasiahan tällä reissulla oli, että lapsilla on hauskaa. :) Oli itse asiassa hyvä, että ei menty Junibackeniin, sillä illalla kuulin laivalla eräältä rouvalta, että siellä ei ollut pystynyt tekemään mitään, kun oli ollut niin paljon ihmisiä.


Huomenna suuntaamme Adan, Armaksen ja siskon ja Siiri-serkun kanssa nokan kohti Pohjanmaata, Jämsän kautta. Muutama päivä rentoutumista vain kolmen lapsen kanssa. Ah, ihanaa!

Mukavia kesäpäiviä toivottelen!

6 kommenttia:

  1. Kiva kesäreissu, monta elämystä samalla kerralla :) Meilläkin neiti oli vasta junamatkalla mumminsa kanssa ja kyllä kuule ylpeänä veljilleen kehui matkaansa. Vielä hienompaa reissussa oli, että oli lapsista eka, joka lähti yönylireissulle vähän kauemmas ilman äitiä :) Kivaa Pohjanmaan reissua!

    VastaaPoista
  2. Varmasti ikimuistoinen reissu tytöille :)

    VastaaPoista
  3. Kiva kesäseikkailu, joka varamsti jää mieleen! Mekin käytiin Gröna Lundissa tänä kesänä, Junibacken oli sadevarana, mutta onneksi paistoi.

    VastaaPoista
  4. Samoilla seuduilla ollaan liikuttu, jämsässä mekin oltiin:)

    VastaaPoista
  5. Liikkikset reppuselkäiset siskokset! :-D
    Gröna Lund on kyllä kiva paikka, ei liian iso ja sopivan matkan päässä.

    Mukavia lomapäiviä teille!

    VastaaPoista
  6. Elämyksiä elämyksiä ja niin lomalla pitääkin olla! Juuri pari päivää sitten mietin että miten ne elämyksetkin on yhdellä erit kun toisella, ihan riippuen siitä minne on sattunut syntymään :)
    Meidän lapset eivät ole tainneet vielä ikinä olla junassa ja toinen ei spårassakaan, tämä pitää ehkä korjata jossain vaiheessa :D

    Rattoisaa lomaa!

    VastaaPoista

Iloa tuot, jos viestin mulle suot! <3