perjantai 11. tammikuuta 2013

Pieni paluu viime kevääseen

Katselin tuossa kuvia viime keväältä, kun toimittaja ja kuvaaja kävivät meillä tekemässä juttua. Niin paljon ihania kuvia, jotka eivät päätyneet lehteen. Joten päätin jakaa ne nyt teidän kanssanne. :)





































Näitä kuvia kun katselee, vasta huomaa kuinka paljon ollaankaan tämän vajaan vuoden aikana tehty muutoksia. Airin huone on vaihtanut paikkaa. Samoin Ada on saanut oman huoneen Armaksen huoneesta ja Armas on muuttanut Alvan kanssa Airin vanhaan huoneeseen. Myllätty on siis ihan urakalla taas. :) Hirveesti ei muuten ole sisustettu viime aikoina. Vanhoja tekstiilejä vaihdellaan paikasta toiseen ja uusia hommataan pienellä budjetilla harvakseltaan. Greengatetkaan eivät ole lisääntyneet, kun ei ole ollut mitään ´pakko saada´ -juttuja pitkiin aikoihin.

Syksyä on työllistänyt kovasti tämä kahden koululaisen ja yhden kerholaisen tahdittama arki. Milloin yhtä viedään sinne, niin kohta toista haetaan jo tuolta. Välillä olo on kuin taksikuskilla. :D Armaksen vauvavuosikin on mennyt niin nopeasti. Mutta voin kyllä sanoa nauttineeni tästä vuodesta aivan eri lailla kuin tyttöjen aikaan. Nyt kun talossa on ollut vain yksi selkeästi pieni, on siihen voinut keskittyä ihan eri tavalla. Mutta toisaalta Adan koulun aloitus ja kaikki uusi siihen liittyvä on vaatinut veronsa. On kaivattu syliä entistä enemmän, oltu milloin pahalla päällä, milloin väsyneitä jne. Turvaa on saanut pienelle koululaiselle tarjota paljon.

Kotiäitinä oleminen jatkuu toivottavasti vielä hyvän tovin, mutta vähän uusia haasteita on tiedossa kuitenkin. :) Ja nyt on pitkästä aikaa sellainen olo, että tännekin pystyn ja haluan tulla jatkossa useammin!

Oikein ihanaa vuoden alkua!


16 kommenttia:

  1. Tykkään kyllä kovasti teidän talosta. Varsinkin ulkoa se on kyllä todella kaunis :) Ihanat istutukset. Ja suloiset lapset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika! Kyllä on meidänkin mielestä ihana talo. Ja täällä tämän hetkisen siivouskaaoksen keskellä ollessa on ihan kiva, että on kuvia siististä talosta, joita ihastella. :)

      Poista
  2. Voi miten ihania kuvia:)) ja kiva blogi sulla.
    Liityin lukijaksi:) tervetuloa käymään minunkin blogissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana! Kyllähän ne kuvat on ihan eri luokkaa, kun ammattikuvaa ottaa. :) Tervetuloa lukijaksi! Täytyykin tulla ajan kanssa vastavierailulle.

      Poista
  3. Kylläpä onkin kauniita kuvia, noistahan saisi ihan kokonaisen lehden:) Mukavaa, että sinulla on taas enemmän aikaa pyörähdellä täälläkin<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Voishan näistä itse asiassa itselle kuvakirjan vaikka teettää.

      Yritän olla vähän ahkerampi tän blogini kanssa. :)

      Poista
  4. Olipa kiva kuulla taas kuulumisianne!

    Ihania kuvia, teillä on niin nättiä!

    Meidän vauvakin tänään jo 8kk, apua, pian on vauvavuosi ohi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos!

      Meidän vauva tänään vuoden. Niin se aika rientää! Aivan liian nopeasti!

      Poista
  5. Olipa mukava lukea kuulumisianne ja vielä komean kuvapläjäyksen kera :)! Jestas, kun teidän koti on niin mahottoman i h a n a!!

    LÄmmin rutistus!!

    VastaaPoista
  6. Oooh, ihania kuvia ja kuvaaja on onnistunut hienosti vangitsemaan teidän talon hengen! Lapsistakin todella onnistuneita kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samaa mieltä! Oli kyllä tosi ammattikuvaaja. :)

      Poista

Iloa tuot, jos viestin mulle suot! <3