tiistai 17. toukokuuta 2011

Tunnustellen

Sain jo huhtikuun puolella Villa Kajavan Minnalta ja Tyttötrion talossa tapahtuu-blogin Hannalta tunnustuksen. Kiitos kovasti!



"You are beautiful-tunnustus on tarkoitettu kaikille blogistanian näteille blogikirjoittajille :) Tunnustuksen saaja haastetaan julkaisemaan 3-5 ennen julkaisematonta kuvaa omasta elämästään (oman kameran kätköistä) pienten selitysten kera ja jakamaan tunnustus eteenpäin kolmelle (3) muulle!"

Viime kesänä oltiin tyttöjen kesken eli minä, Airi, Ada, Alva ja siskoni sekä Siiri Suomen kierroksella. Tänäkin vuonna varmasti lähdetään uudestaan Suomen kierrokselle, sen verran kiva reissu oli. :) Tämä kuva on otettu kummieni luona Pohjanmaalla. Heillä on uima-allas pihamaallaan ja siinähän oli kiva polskia. Ja Alva huolehti musiikkipuolesta. :D

Mulla on tuossa tiskikaapin alapuolella tuollaisia koukkuja, joihin voi ripustaa kuppeja. Meillä vaihtuukin kupit tässä aina "sesongin" mukaan. Nyt mennään ruusuisilla ja pilkullisilla. Keittiöpyyhkeitä on aina pari kappaletta ovissa valmiina käyttöön. Näissä on selvä systeemikin. Näkyvillä olevaan puoleen pyyhitään kädet ja astiat kuivataan kaapin sisässä olevalla puolella. :)

Meidän lapset on kovia kähveltämään äitin kameran ja kuvaamaan sillä milloin mitäkin. Tämä on Kyproksella Alvan itsestään ottama kuva.

Oltiin viime viikolla Adan ja Alvan kevätjuhlassa. Airi halusi ottaa kuvia ennen juhlan alkamista. Tässä kuva lavasteissa olevasta hienosta ruusupuusta. Liekö aikuiset vai lapset askarrelleet?

Olen saanut myös Meidän perhe -blogin Annelta tällaisen tunnustuksen. Kiitos!


Tunnustuksen saajan on paljastettava kahdeksan totuutta itsestään.


1. Olen horoskooppimerkiltäni rapu.
2. Olen ammatiltani kosmetologi,
3. mutta en ole tehnyt kosmetologin töitä vuosiin.
4. Olen huono piirtäjä.
5. Olen kärsimätön.
6. Olen nopeasti leppyvää sorttia.
7. Olen tykästynyt Cecelia Ahernin kirjoihin.
8. Olen onnellinen.

Monet näistä tunnustuksista ovat kiertäneet jo monissa lukemistani blogeista, joten tällä kertaa teen poikkeuksen ja jätän laittamatta nämä eteenpäin. Jokainen, joka haluaa, saa napata nämä mukaansa!

1 kommentti:

  1. Onnea tunnustuksista :)!

    Olipa kivat kuvat :)! Hyvä, että tulivat tunnustuksen myötä julkaistuksi! Tuo Alvan kitarakuva hauska ;)!

    t.Minna

    VastaaPoista

Iloa tuot, jos viestin mulle suot! <3