keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Ihan pihalla

Viime päivinä ollaan oltu ihan pihalla. Ja paljon. Kuopsutettu sieltä, rapsutettu täältä. Istutettu sitä, rakennettu tätä. Ja se aika mitä ei olla touhuttu pihalla, on tehty kevätsiivousta sisällä. Aivan ihana fiilis, kun sisällä paikat puhdistuvat ja ulkona visiot selkeytyvät. Nyt kun vain saisi malttia itselle tuon pihan kanssa. Kaikki kun ei voi olla valmista heti just nyt. :D

Isäni nikkaroi tänään mulle istutuslaatikoita tulevaan hyötypuutarhaani. Meinasin käydä ostamassa valmiita laatikoita kaupasta, mutta löydettiin valmiiksi maalattua valkoista lautaa autotallin ylisiltä, niin siitä se ajatus sitten lähti. On mun mielestä todella hienoja nuo isän tekemät laatikot! Kyllä niihin kelpaa istutella. :) Vielä tuohon tulee neljäs tuon kokoinen ja yksi isompi. Multakuorma on tilattu ja yrttejä esikasvatettu. Viime viikolla istutettiin myös pari omenapuun taimea terassin viereen. Nyt sitten vain satoa odotellessa.



Parkkipaikan viereen istutin timanttituijia. En aio antaa niiden kasvaa kauhean korkeaksi, sillä niiden ei ole tarkoitus olla näkösuoja. Tuijien toiselle puolelle tulee lasten leikkipaikka, joka oli ennen terassin vieressä mihin hyötypuutarha nyt tulee. Lasten leikkipaikalle tulee ainakin leikkimökki ja hiekkalaatikko. Kuistinkin sain tänään siivottua ja ensimmäiset kesäkukatkin kävin ostamassa. Viime vuonnakin mulla oli valkoiset miljoonakelloamppelit kuistilla. Olin tylsä ja ostin taas samanlaiset. Ovat minusta niin kauniit ja helppohoitoiset.



Nyt on aika väsynyt fiilis. Täytyy lähteä nukkumaan, sillä hommat jatkuvat taas huomenna!

4 kommenttia:

  1. Miljoonakello... ihan uusi nimi minulle. Täytyy googlata:)

    Minullakin odottaa kaksi vanhaa rahtilaatikkoa yrttitarhan istutuksia. Yrtit on vaan alkaneet kasvaa sisällä niin nopeaa, että pelkään niiden kuolevan ennenkun voin ne ulos viedä.

    VastaaPoista
  2. Miljoonakello on todella kaunis. :)

    Meillä kanssa yrtit ovat ottaneet kovan kasvuspurtin sisällä ja vielä pitäisi reilu viikko odottaa multakuormaa. En viitsisi vaihtaa niitä nyt täällä sisällä isompaan ruukkuun, mutta on varmaan pakko..

    VastaaPoista
  3. Mä jäin kans kuulostelemaan tuota nimeä, aika jännä :) ja kukka on kaunis! No niin, siellä on sitten isältä tyttärelle periytynyt nuo kädentaidot :). Hienot laatikot todella!

    Öh, mistä sulla riittää tota virtaa..? :)

    VKE, tulehan kurkkaamaan mitä mulla on sulle blogissani ;)...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään kovasti tuosta kukasta, on tosiaan kaunis ja oikein helppohoitoinen.

      Heh! No, jos ei taidot ole periytyneet, niin yritteliäisyys ja energian määrä ainakin. ;)

      Kiitos tunnustuksesta, palaan siihen kunhan kiireiltäni joudan! On niin monta rautaa tulessa, mutta siitä lisää sitten myöhemmin...

      Poista

Iloa tuot, jos viestin mulle suot! <3