sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Nautiskelua

Mä olen yksin kotona. Mies ja tytöt lähtivät eilen aamupäivällä sinne anoppilaan. Eilen vähän kokkailin ja laittelin kotia kuntoon. Ajattelin ottaa teillekin kuvia jouluisesta kodistamme, mutta nyt on niin synkkää ja sateista, että kuvista tulee ihan pimeitä ja rumia. :(

Eilen illalla sain naisia kylään. Syötiin suolaista ja makeaa ja juotiin glögiä. Rupateltiin tuntikausia. Oli todella mukavaa! Tein illanistujaisiin Polka-kakkua, joka oli suussasulavaa.


Vanhemmillani oli perjantaina illanistujaiset ja he tilasivat sinne multa Valkosuklaa-Glögikakun.


Kävin perjantaina myös neuvolassa. Oma neuvolatäti on ollut nyt poissa jo monta viikkoa ja viimeisellä kahdella kerralla on ollut eri terveydenhoitaja. Ihan mukavia kyllä molemmat. Oma terveydenhoitaja palaa kuulemma ensi viikolla, joten luulisin ja toivoisin, että seuraavalla käynnillä hän olisi vastassa. Seuraava aika mulla on aiemmin varattu lääkäri jouluviikolla, mutta tämänkertainen terkka haluaisi aikaistaa sitä, kun ei pitkän tutkinnankaan jälkeen osannut sanoa miten päin vauva masussa on ja sf-mitta ei ollut kasvanut kuin sentin melkein neljän viikon aikana. Tuo vauvan asento on hassu, kun olen viimeiset kymmenen viikkoa itse tiennyt tasantarkkaan miten päin hän siellä on ja nyt on ollut sellaista möyrintää viimeisen viikon ajan, että olen itsekin ihan pyörällä päästäni. Potkut ei ole olleet oikein potkuja, vaan yleistä möyrintää ja kylkiluiden alla tuntuu välillä sellainen "pallo", mutta sitä en osaa sanoa onko se pää vai peppu. :D En kuitenkaan perjantaina saanut aikaisempaa lääkäriaikaa, kun terkan kone oli jumissa eikä hän pystynyt aikoja sieltä katsomaan. Lupasi soittaa maanantaina. Vähän hassulta tuntuu tuo sf-mitan kasvun "tyrehtyminen", kun koko raskaudenajan on kasvanut hirveetä vauhtia ja yläkäyrillä ja nyt kun on tippunut keskikäyrälle, ei sekään ole normaalia. Eli masun olisi siis varmaan ollut syytä kasvaa siellä yläkäyrillä vaan kaikessa rauhassa? Noh, ei se mua haittaa, jos sen takia "joudutaan" vielä ultraamaan. Itse kun en kovin huolissani osaa taaskaan olla. Jätkällä on sellainen zumbatunti menossa joka päivä, ettei tässä ehdi todellakaan huolestua missään välissä. ;) Mutta jään odottelemaan jatkoa. Muuten olossa on huomattavissa pientä kremppaa. Liitoskipuja on nyt ollut viimeisen parin viikon ajan, välillä sattuu enemmän ja välillä ei ollenkaan. Öisin heräilen niihin, kun yritän kylkeä kääntää, mutta onneksi saan heti unenpäästä uudestaan kiinni. Paras asento nukkumiselle tuntuu olevan istualtaan olkkarin nojatuolissa. :D Supistuksiakin tulee miltei päivittäin, mutta ne ei ole kivuliaita ollenkaan, vaan sellaista vatsanahan kovettumista. Ja nyt kun olen jo lomalla, voi levätä melkein aina kun siltä tuntuu.

Mutta nyt lähden laittelemaan itseäni ja kirppiskamoja valmiiksi, kun pitää käydä kirppispöytä siivoamassa. Ajattelin myös pyörähtää pienellä sisustuskauppakierroksella siskon kanssa samalla. :)

Hyvää toista adventtia!

7 kommenttia:

  1. Kuullostaapa kivalle viikonlopulle, kauniita kakkuja olet loihtinut:) Tunnelmallista toista adventtia.

    VastaaPoista
  2. eiköhän vaavi ole ollut vähän viistosti masussa ja sen takia sf mitta pienenmpi, tai sitten asettautuu jo lähtökuoppiin ja alkaa laskeutua väähn :)

    VastaaPoista
  3. Nam, ihania kakkuja! Mukava kuulla, että teillä oli onnistunut naistenilta :) Kyllä mulla on joka raskaudessa tuo sf-mitan kasvu pienentynyt, joten käsittääkseni se kuuluu asiaan. Mukavaa sisustuskauppakierrosta :)

    VastaaPoista
  4. Hanna: kiitos!

    Alanis: viistostihan tuo on ollut suurimman osan raskaudesta, mutta nyt perjantaina oli kyllä aika selvästi ylösalas, mutta kumminpäin? Sf-mitta oli 30cm, eli ei se kyllä mikään pieni mitta näille viikoille, ihan normaali vain. :)

    Terhi: voi kun olisit sinäkin päässyt! Joo, on mullakin tuo mitan kasvu hidastunut mun mielestä joka raskaudessa, mutta en viitsi väitellä terkan kanssa, jos haluaa mut ylimääräiseen ultraan sen takia laittaa. :D Kiva olisi pientä painoarviotakin välillä saada.

    VastaaPoista
  5. Samaa mieltä kuin Alanis, tuskin syytä huoleen. <3

    Vitsi mitä kakkuja!!!

    VastaaPoista
  6. Nina: juu, en minäkään huolissani ole. :D Juuri puhuin terkan kanssa puhelimessa ja mulla on nyt perjantaina aika lääkärille terveyskeskuksessa, joten nähdään pikkuista ultrallakin ja saadaan painoarvio. :)

    VastaaPoista

Iloa tuot, jos viestin mulle suot! <3