perjantai 20. huhtikuuta 2012

Eksyksissä

Keskiviikkoiltana Alva oli leikkimässä naapurin kaksospoikien kanssa. Leikkivät ensin meidän pihalla ja sitten menivät poikien pihalle. Olimme sopineet Alvan kanssa, että minä menen hakemaan häntä kohta sisälle, kun meillä oli elokuvailta, jota vietämme monesti keskiviikkoisin.

Puoli seitsemältä käskin Airin hakemaan Alvaa. Airi tuli hetken päästä takaisin ja sanoi, että Alva ja pojat ei ole siellä. Ei missään siellä.

Minä puin äkkiä itselleni ja Armakselle vaatteet päälle ja lähdin kiertämään naapuruston, jos ovat vaikka jonkun muun pihalla. Viisivuosiaat kun eivät aina muista kysyä saavatko mennä. Poikienkin äiti tuli paikalle ja juteltiin siinä hetki. Olivat vähän kuuden jälkeen leikkineet heidän takapihaltaan lähtevässä metsässä.

Kiersimme kaikki mahdolliset paikat asuinalueellamme, leikkipuistot, päiväkodin pihat, kavereiden pihat. Kaikki. Eikä kolmikosta näkynyt jälkeäkään.

Tieto kolmesta kadonneesta 5-vuotiaasta levisi asuinalueellamme kulovalkean tavoin. Aikuisia ja lapsia oli kymmeniä etsimässä kolmikkoa. Seitsemän jälkeen heistä oli yksi näköhavainto taas metsästä. Joten alkoi olla selvää, että metsään he ovat menneet ja varmaankin eksyneet.

Kahdeksan aikaan aurinko laski ja päätös hätäpuhelun soittamisesta oli tehtävä. Metsän haravoimiseen tarvittaisiin apuvoimia ja paljon. Illan aikana minulle selvisi, että tuo metsä on todella iso, jatkuu kilometritolkulla. Minä soitin hätänumeroon ja kerroin tilanteen. Apuvoimia lähetettiin heti. Ja kuulemma tarpeen tullen aina vain lisää. Niin kauan, kunnes lapset löytyvät.

Hätäpuhelun jälkeen se iski. Paniikki. Mun pieni on oikeasti kadoksissa ja kohta tulee pimeä.

Hätäkeskuksen nainen käski meidän odottaa poikien talon luona, että poliisit tulevat. Siinä minä seisoin poikien äidin kanssa ja odotin. Loputtoman pitkän ajan vain odotin.

Kunnes puolen tunnin päästä näin naisen ja lapsen juoksevan luoksemme. Nainen huusi jo kaukaa, he ovat löytyneet. Sanat olivat jotenkin niin.. en aluksi tajunnut mitä se tarkoittaa. Soitin hätänumeroon, että he ovat löytyneet ja samaan aikaan poliisit tulivat paikalle. Toimin mekaanisesti, tajuamatta vieläkään mitä on tapahtunut. Lapseni on löytynyt lähes kolmen kilometrin päästä pellon laidalta.

Isäni lähti autolla lapsia ja heidät löytänyttä miestä vastaan niin lähelle kuin pääsi. Poliisipartio lähti perässä. Ja hetken päästä he tulivat takaisin. Ensin isäni auto, jonka kyydissä lapset ja mies olivat. Perässä poliisiauto.

Hyökkäsin hakemaan Alvan syliini. Ja sitten se tuli, helpotuksen kyyneleet valuivat poskiani pitkin. Rutistin lasta niin kovaa. Siinä hän nyt oli, takaisin siellä missä kuuluukin.

Sitten menin halaamaan miestä. Kiittäämään häntä tekemästään työstä. Toi kolme maailman rakkainta pientä takaisin kotiin. <3

Sanat eivät riitä kertomaan kuinka kiitollinen olen. Miehelle. Kaikille, jotka pyyteettömästi lähtivät etsimään lapsia.

Tapahtuneen jälkipuinti jatkuu vielä omassa päässä. Lasten kanssa asiasta puhuttiin eilen niin monta kertaa, että sanoivat riittävän jo. Itse tajusin varmaan vasta eilen ihan tosissaan mitä kaikkea oikeasti olisi voinut sattua. Onneksi kävi näin.

Pitäkää rakkaistanne huolta. Ja rutistakaa tänään yhden ylimääräisen kerran. Niin minäkin teen.

30 kommenttia:

  1. Voih, joka äidin ja isän painajainen. Onneksi kaikki on nyt hyvin.

    Rutistusten täyteistä viikonloppua teille <3

    -Tuija-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin! Kyllä tuo tosiaan painajainen oli ja vieläkin pyörii mielessä.

      Poista
  2. Itken täällä aivan lohduttomasti. Kamala kokemus! Onneksi kaikki päättyi hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minullakin itku oli silmässä, kun tätä kirjoitin ja asiaa ajattelin. Onneksi lapset pääsivät turvallisesti kotiin.

      Poista
  3. Mua itkettää edelleen. Ihan kamalaa. Juuri se mitä pelkään jos päästän Oliverin pihaa pidemmälle. Ja silti se on kai vaan jossain vaiheessa luotettava ja päästettävä.

    Täällä on lisäksi puskaradion kautta viestitetty että alueella liikkuu namusetä pakettiautolla, on yrittänyt houkutella monia lapsia mukaansa. Mietin että osaako lapsi kieltäytyä jos tarjotaan karkkia. Ollaan puhuttu niin että tästä asiasta meillä Oliver sanoo jo että "joo, tiedän, en mene, ei tartte enää puhua tästä".

    Ihanaa ettei mitään sattunut ja lapset löytyivät ehjänä. <3

    Halaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se oli kamala kokemus, mutta toisaalta hyvä muistutus kuinka huolettomasti lapset leikin tiimellyksessä lähtevät pihasta pois. Mutta jossain vaiheessa sitä luottoa on vain lapsille annettava. Ja varsinkin nyt, kun on Armas, niin en ehdi joka hetkessä isompien perässä juostakaan. Siksi se luottamus lapsen ja aikuisen välillä on niin tärkeä.

      Kamalaa tuollaiset namusedät! Syytäkin puhua ja paljon. Meilläkin Airi sanoi eilen illalla, että "äiti, tästä asiasta on oikeesti jo puhuttu ihan tarpeeksi!" Okei, uskotaan. Ja nyt vain toivotaan, että asia on jättänyt lapsiinkin lähtemättömän jäljen.

      Onneksi lapset on tosiaan kotona taas. Ja jos jotain hyvää tilanteesta voi löytää, on se, että me saatiin uusi ystäväperhe. :)

      Poista
  4. Voi painanjainen, tosiaan taitaa olla kaikkien vanhempien pahin pelko ja painajainen, onneksi kaikki päättyi hyvin ja selvisitte säikähdyksellä. Halaus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä tuo aikamoinen painajainen oli. Tällaista kokemusta ei toivoisi kenellekään.

      Poista
  5. Voi, mitä olette joutuneet kokemaan, Ninan tavoin; juuri se, mitä itse pelkään, kun tyttö aloittaa koulun, ja alkaa mahdollisesti pikkuhiljaa kulkemaan itsenäisesti. Myönnän, että itku tuli tätä lukiessani.
    Onneksi teillä oli suojelusenkeli matkassa mukana. Ja tämä kullanarvoinen mieshenkilö, joka löysi lapset.
    Voimia sinulle, varmasti kestää tovin, ennen kuin saat mielenrauhan tapahtuneesta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä hetki varmasti menee ennen kuin asia lakkaa pyörimästä päässä. Hyvin nöyränä ja kiitollisena olen kaikesta avusta ja enkelien suojeluksesta mitä saimme osaksemme! Tällaista kokemusta en toivo kenellekään.

      Poista
  6. Hui, miten kauhea juttu!! En voi edes kuvitella hätääsi! Onneksi kaikki päättyi hyvin<3

    VastaaPoista
  7. Vaikka jo tiesin tämän, niin kyyneleet alkoi valua poskia pitkin, kun luin tämän uudestaan. Voin kuvitella paniikin ja sen suuren helpotuksen ja itkun, kun lapsi/lapset löytyivät ja palasivat ehjinä kotiin. Ihan mahtavaa, miten kaikki ovat olleet auttamassa!

    Lapset tosiaankin saattavat leikin tiimellyksessä tehdä yllättäviäkin juttuja ihan huomaamattaan. Lapsilla oli suojelusenkelit matkassa <3

    Iso halaus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sitä kyyneleet täälläkin helposti tulee silmiin, kun asiaa ajattelee. <3

      Suojelusenkelit tosiaan oli matkassa mukana!
      Halit takas! <3

      Poista
  8. Helvetillinen juttu!! Ihmeellisesti sitä alkaa vaistomaisesti ajattelemaan mitä vielä OLISI voinut tapahtua vaikkei tapahtunut. Kai se on osa ihmisen selviytymistä traumaattisesta kokemuksesta.

    Täytyy sitoa kettingillä se tyttö pihan lipputankoon =D tai sitten ulkoilu tapahtuu aikuisen läsnäollessa, kunnes luottamus on taas palautunut.

    Pianhan me nähdäänkin jo ja rutistellaan sitten =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on jännä juttu, miten sitä alkaa käymään läpi kaikkia mahdollisia skenaarioita, vaikka tilanne on jo ohi. Täytyy olla onnellinen, että ei sattunut tämän pahempaa!

      Vaikea tässä tilanteessa on kauhean vihainen lapsille olla, kun taisivat vain tosiaan leikin tiimellyksessä ajautua vähän liian syvälle metsään. Mutta kyllä on rajoista taas kerran puhuttu ja paljon.

      Tervetuloa rutistelemaan, pian nähdään!

      Poista
  9. Voi hyvänen aika mikä tilanne! Ihan tippa linssissä luin kirjoittamasi. Voin vain kuvitella miltä sinusta on voinut tuntua. Ja kuinka upeaa, että lapset löytyivät ehjinä ja pian! Ihanaa, että saitte pyyteetöntä apua, se osoittaa, että hyviä ihmisiä on ympärillä paljon! Tilanne ei varmasti hevillä unohdu, mutta toivon mukaan saatte viettää ihanan viikonlopun ja rutistella toisianne ja nauttia koko perheenä viikonlopusta!

    Kaikkea hyvää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tässä on vieläkin ihmeissään siitä kuinka paljon ihmisiä niin pyyteettömästi oli auttamassa.

      Kyllä varmasti rutistellaan ja paljon! <3

      Poista
  10. Huh huh, eilenkin järkytti, mutta nyt tänään rupesi oikein itkettämään, kun kerroit koko tarinan.

    Ihan kamala tilanne, varmasti säikäytti lapsetkin. Onneksi tarinalla oli näin ihana loppu. Kyllä vieläkin liikuttaa tuo tuntemattomien ihmisten pyyteetön auttamisen halu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jassu, kyllähän se koskettaa syvältä, varmasti.

      Kyllä lapsetkin asiaa kovasti miettivät ja pohtivat mitä olisi voinut tapahtua. Minäkin ihan yllättynyt kuinka paljon tuntemattomia ihmisiä oli etsinnöissä mukana. <3

      Poista
  11. Olen kokonut jotain samanlaista..ja miten ne tunnit tuntuvat ikuisuudelta, ajamani kilometrit sadoilta kilometreiltä, jokainen ojanpohjalta näkyvä pyörä tutulta, jokaisen vastaantulevan auton etupenkillä oleva lapsi näyttää tutulle...
    miten ne ajatukset vilistääkin aina siihen pahimpaan..ehkä tämän työn varjopuolia..mutta onneksi tästäkin selvittiin ja kun poliisi toi eksyneen kotiin, ei itkulle meinannut loppua tulla..siinä sitten halattiin ja höpötettiin..tais olla poliisisedällä ihmettelemistä kun tyttö selitti vuolaasti, nyt soitetaan mun toiselle äidille :) Onneksi kaikki On nyt Hyvin!!
    halein Jaana

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih, sitten tiedät oikein hyvin mitä tuollaisessa tilanteessa käy läpi!

      Onneksi teilläkin asia on päättynyt onnellisesti ja kaikki on hyvin.

      Poista
  12. Voi kamala... :-(
    Olisin ollut kyllä ihan paniikissa ja varmasti ajatellut vain pahinta...

    Onneksi teillä oli suojelusenkelit matkassa.

    Iso hali!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sitä itsellekin pieni paniikki ehti iskeä, kun aikaa kului.

      Onneksi tosiaan oli suojelusenkelit matkassa!

      Poista
  13. Kamala kokemus teillä! Mutta onneksi onnellinen loppu ♥ Joukossa tyhmyys tiivistyy, sitä aina vähän näiden omien kanssa pelkään. Vielä 4 vuotias ei saa omineen omaa pihaa pidemmälle liikkua, mutta kerrankin seurattiin toisen äidin kanssa kun omat pojat (silloin 3 v.) ihan pokkana lähtivät pyöräilemään puiston viereiselle tielle. Kaverin kanssa voi kaikkea keksiä. Me asutaan ihan junaradan lähellä ja lapsille on toitotettu kyllystymiseen asti, että sinne ei saa mennä, eikä sinne kyllä vahingossa pääsekään. Sellainen jontka välissä, mutta kuitenkin. Pian tuohon rakennetaan kaksoisraide ja saadaan meluvalli, joka varmasti luo vielä lisää turvallisuutta. Lapset arastelevat kyllä junia, vielä ainakin, onneksi!

    Hanna
    melukylantalo.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, joukossa tyhmyys todellakin tiivistyy! Toivottavasti teillä ei koskaan eksytä radalle ja saatte meluvallin pian!

      Poista
  14. Halaus vielä täältäkin ♥ Onneksi kaikki kääntyi parhainpäin ♥

    VastaaPoista
  15. Huh, ihan itku näissä raskaushormooneissa pääsi tuota tarinaa lukiessa! Loppu hyvin kaikki hyvin onneksi, mutta voin vain kuvitella sitä hädän määrää niin lapsilla kuin sinullakin! huh! Rutistus ja halaus täältäkin! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui! Ei saisi itkettää raskaana olevia. :) Onneksi kaikki on nyt oikein hyvin ja lapset turvallisesti kotona taas. <3

      Poista

Iloa tuot, jos viestin mulle suot! <3