sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Äitienpäivänä

Aamu alkoi aamupalalla sänkyyn ja ihanilla lahjoilla. Sain mm. koruja, ruusupavun, värityskirjoja ja kuvakirjoja sekä hemmotteluun leffaliput ja karkkirahaa. :) Iltapäivällä menimme muorilaan grillaamaan ja nauttimaan auringosta sekä tietenkin hyvästä seurasta. Jälkiruoaksi oli minun tekemää sacher-kakkua. Olikin aikamoinen auringonpaiste, tuli nimittäin istuttua muorilan terassilla niin, että nyt on aurinkolasien kuvat naamassa ja jokseenkin toispuolisesti. Petollista, sillä ei ollut kuitenkaan niin lämmin, että olisi ajatellut voivansa palaa. :(





Lasten kanssa teimme viikolla muorille äitienpäivälahjaksi maalatut ruukut, jotka poltinkin uunissa, joten maalit pysyvät. Istutimme ruukkuihin punaiset ruusut, sillä kaikki muorin ruusut jäivät edellisen kodin pihalle. Armaksen kanssa painettiin ruukkuun käden- ja jalanjäljet. Näin jäi pieni muisto Armaksen tassuista muutenkin. :)



Sisko oli ommellut alunperin tyttönsä tulevaan huoneeseen tilkkupeiton ja kaksi tyynynpäällistä. Kävi niin, etteivät ne päädykään sinne, vaan ne tulivatkin meidän kuistille. Kuisti onkin ollut kevätsiivouksen alla muiden paikkojen ohella. Sainkin tänään sisustettua kuistia lisää kukkien ja tekstiilien myötä. Vielä ei ole täysin valmista, mutta toisaalta tuskin koskaan onkaan.





Makuuhuoneen remonttikin on vihdoin saatu listoja myöten valmiiksi. Joten sieltä tulossa kuvia piakkoin. Nyt täytyy lähteä jatkamaan hommia! Ensi viikolla on ihan hirveästi kaikkea jännää ohjelmaa... :)

8 kommenttia:

  1. Ihanan kuuloinen äitienpäivä :)! Lisää onnellisia muistoja!

    Upea kakku, mmmm...Mä olisin voinut muuten leipoa, mutta tämä typerä flunssa vienyt ihan voimat :(. No esikoinen ja neiti Sievänen olivat valinneet kauniin ja herkullisen roosan Prinsessakakun Stokkalta ;).

    Hieno lahja muorille, kyllä sinä vaan olet taitaba ja kekseliäs! Puhumattakaan energisyydestä....:)

    Ihanaa äitienpäivän iltaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Minna, toivottavasti olet jo parantunut flunssasta. Eikä sitä oikeasti aina tarvitse jaksaakaan. ;)

      Äitienpäivä oli oikein leppoisa ja mukava. :)

      Poista
  2. Ihan just niinkuin Minna tuossa jo toetsi, sinä oot niin taitava, keksiliäs ja energinen. Anna puolet tuosta kaikesta mulle :)

    Ei saa näytää noin herkullisia kakkukuvia herkkulakossa olevalle ;) Tuo tomaatti-mozzarella-juttu saa kuolan valumaan.. Teidän kuistilla näyttää kivan kesäiseltä, kiva päästä pian näkemään livenä :)

    Onnellista äitienpäivän iltaa ystäväiseni <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta enhän mä sitten jaksaisi touhuta, jos puolet mun energiasta olis sulla. Se olis varmaan just se energisempi puoli. ;)

      Toivottavasti et ole ihan totaalisessa herkkulakossa lauantaina. Tai sitten mun täytyy miettiä tarjoiluja vähän uusiks. Ihana nähdä sutkin taas pian!

      Poista
  3. Tuo tilkkupeitto ja tyyny ovat todella kauniit kuitillanne! Ihanat lahjat olette tehneet myös mummoille! Ja herkulliselta näyttää syömiset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mustakin tuo tilkkupeito ja tyynyt olivat todella kauniit. :)

      Poista
  4. Ihana äitienpäivä teillä ollut ja paras lahja oli tietenkin se värityskirja!? :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naulan kantaan, Jassu! Kyllä oli ihan ehdoton suosikki, seuraavaksi tuli se kuvakirja. ;)

      Poista

Iloa tuot, jos viestin mulle suot! <3