keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Airin kevätjuhlassa

Eilen oltiin Airin koulun kevätjuhlassa. Airin koulussa kevätjuhlat on jaettu niin, että eilen oli 1.,3. ja 5.luokkien juhla ja tänään on sitten 2.,4. ja 6.luokkien juhla. Ihan hyvä näin, sillä eihän koko koulu ja perheet millään mahtuisi koulun saliin. Me saatiin paikat salin keskivaiheilta ja nähtiin sieltä vähäsen. Jutut onneksi kuultiin melko hyvin. Juhlan teemana oli Mörrimöykyn Suvi ja lavalla pyörikin aika joukko erilaisia peikkoja. Airin luokan esityksessä oli peikkoja ja keijuja. Arvatkaas kumpi Airi oli?

Esityksen jälkeen halusin ottaa tytöistä kotipihan keinussa muutaman kuvan, mutta eihän siitä mitään tullut. Sellaista kuvaa, missä tytöt istuisivat nätisti ja katsoisivat kaikki samaan aikaan kameraan vieno hymy huulillaan, on turha kuvitella ottavansa. Laittoivat homman loppujen lopuksi ihan leikiksi. Joten meidän kevätjuhlakuvat ovat nyt sitten tällaisia. :D





Iloista keskiviikkoiltaa!

7 kommenttia:

  1. No mutta hei, hyviähän nuo kuvat ovat - iloisia tyttöjä :) Ei sitä aina pidä aina olla niin justiinsa. Heh, itse tuskailen aina samaa, ettöä miksei kaikki voi 'poseerata' nätisti, kun äiti ottaa kuvaa :D Jännää muuten, että koulun kevätjuhla oli jo nyt! Meillä esikoisen kevätjuhla on vasta 4.6.

    VastaaPoista
  2. Kivat kuvat iloisia tyttöjä:) Meillä kevät juhla tytöillä myös 4.6.

    VastaaPoista
  3. Terhi: niinpä :) Mutta onhan nää tällaisetkin kuvat omalla tavallaan hauskoja muistoja. Joo, meillä nuo kevätjuhlat on porrastettu näin, mutta 4.6. on stipendien ja todistusten jako, että ei meillä koulutyö ihan vielä päättynyt. :)

    Hanna: kiitos. :) Tulikos hattu muuten perille ja oliko se passeli?

    VastaaPoista
  4. Hyviä ja aitoja kuvia :)! Tytöt niin iloisina sööteissä juhla-asuissaan! Oho, oli aikaisin teitin kevätjuhlat, mutta porrastus hyvä, jotta halukkat mahtuvat yleisöön ;).

    t.Minna :)

    VastaaPoista
  5. No mutta juuri tuollaisiahan niiden kuvien tuleekin olla, kikatusta ja hassuttelua :-D
    Ihana tyttötrio teillä ja kaikilla niin nätit vaatteet!

    VastaaPoista
  6. Minna: Kiitos! Aitojahan nämä todella ovat. :)

    Jassu: Kiitos! Vaikea niitä on pysäyttääkään, joten näillä mennään. :D

    VastaaPoista
  7. Iloisia kuvia tosiaan! Hauskaa on :D
    Ja kiva tuo juhlien porrastus. Monilla kouluilla tilaongelma vaikuttaa myös juhlien järjestämiseen. Olin viime vuonna koulussa, jossa ei juhlia edes järjestetty tilanpuutteen vuoksi. Ihanan aikaisin olivat juhlat myös näin openäkökulmasta ;) vikalla viikolla on niiiin paljon ajateltavaa.
    Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista

Iloa tuot, jos viestin mulle suot! <3