keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Kypros, Ayia Napa 2.5.-9.5.2011 osa II

Ravintolat olivat varusteltu todella hyvin lapsiperheitä varten. Tässä vain yksi kuva hulppeasta lasten leikkipaikasta, joka eräässä ravintolassa pääkadun varrella oli. Tämä oli ihan mukava asia, sillä lapsille riitti tekemistä pidemmäksikin aikaa, joten aikuiset saivat nauttia ruokansa kaikessa rauhassa. Hieman toista, kuin täällä meillä, vai mitä?



Yhtenä päivänä oli hieman pilvistä ja pieni sadekuurokin pyyhälsi ylitsemme. Mutta kuten yleensäkin etelässä sateet menevät ohi yhtä nopeasti kuin ovat tulleetkin ja pian taas paistaa aurinko. Hotelliltamme oli vain kivenheitto lähimmälle rannalle. Maisemat olivat jotenkin kauniin karut.



Eräästä italialaisesta ravintolasta lapset saivat lähtiessä ilmapallo-kukkapäähineet. Iltaisin kaskasit soittivat todella äänekkäästi. Istuimme lasten kanssa monena iltana kuuntelemassa kaskasien kaunista soittoa. Eräänä päivänä, näimme kaskasin hotellin kivetyksellä. Se paistatteli siinä päivää ihan kaikessa rauhassa, joten minä onnekas sain siitä kuvan. Kaskasithan ovat isoja heinäsirkkoja, kooltaan lähes kymmensenttisiä ja osaavat hyppimisen lisäksi lentää.





Vielä yhden postauksen verran olisi kuvia tulossa!

5 kommenttia:

  1. Kyllä on niin iloinen ja onnellinen tunnelma kuvissa, ja hienot maisemat! Vähänkö olisi mahtavaa, jos kaikissa ravintoloissa olisi tuollainen leikkipaikka - ravintolassahan olisi ihan miellyttävää lasten kanssa :) Näiden(kin) kuvien myötä mun tekee niiiin paljon mieli reissuun. No, ehkä reilun kuukauden päästä pääsen.

    VastaaPoista
  2. Mielettömän kivoja kuvia!! Tytöt mainion näköisiä ja vekkuli ilme keskimmäisellä kasvoillaan noissa ilmapallohattukuvissa ;)..Olisi kyllä mahtavaa, jos ravintoloissa olisi paneuduttu lastenkin viihtymiseen juuri tuollaisella hauskalla leikkipaikalla :). Olisi varmaan kysyntää..

    Vitsit, kun pääsisi reissuun! Kesällä tiedossa toistaiseksi "vain2 se perinteinen Tukholman-reissu, joka kyllä odotettu ja kiva ;). mUtta pääsisi vähän kauemmaksi...

    Terkuin Minna :)

    VastaaPoista
  3. Terhi: kyllä voisi tosiaan suomalaiset ravintolat ottaa mallia näistä. Olisi todellakin joskus nautintokin käydä lasten kanssa ulkona syömässä. :D Ettekö te kohta ole ihan a-luokan lomalle lähdössä?

    Minna: Kiitos! Kyllä mä kans luulen, että olisi kysyntää tuollaisille leikkipaikoille Suomessakin. :) Pienikin reissu, vaikka sitten 'vain' se tukholman reissu on mukava breikki arjen keskelle.

    Halit kummallekin!

    VastaaPoista
  4. Hei, kiitos ihanasta kirjoituksesta! Tuo ravintola missä tuo hulppea lapsiparkki - satutko muistamaan nimeä? Ollaan parin päivän päästä lähdössä ko paikkaan ja etsin hyviä ruokapaikkoja lasten kanssa. Yst t Nea Barman

    VastaaPoista
  5. Hei Nea! kiitos kauniista sanoistasi. :) Tuo ravintola taisi olla Wild west kun miehen kanssa yhdessä muisteltiin. On ihan siinä pääkadun varrella, hotelliamme (Sunwing Resort) vastapäätä. Oikein hyvää matkaa sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista

Iloa tuot, jos viestin mulle suot! <3