maanantai 23. toukokuuta 2011

Olohuoneesta

Niin se vaan vierähti taas uusi viikko käyntiin. Eilen nukuin Adan kanssa pienet päiväunet enkä sitten saanut unta ennen puolta yötä, joten viime yön unet jäivät turhankin lyhyiksi. Tänään onkin sitten väsyttänyt aika lailla. Täytyy yrittää mennä heti Täykkäreiden jälkeen nukkumaan, jos sitä jaksaisi huomenna paremmin.

Eilen innostuin siivousten jälkeen ottamaan kuvia meidän olkkarista. Muutama viikko sitten vaihdoin järjestystä niin, että siirsin nojatuolit ikkunan alle missä sohva oli ennen ja sohvan siihen missä nojatuolit oli ennen. Nyt olen huomannut, että sohvan selkämys on ihan musta! Johtunee siitä, että tytöt aina ulkoa tullessaan liu'uttavat käsiään sohvaa pitkin tai hyppivät sohvaa vasten paremman tekemisen puutteessa. Ja kädethän eivät ole kaikkein puhtaimmat ulkoilun jälkeen ja se on vaikeaa mennä niitä käsiä ensimmäisenä pesemään... Noh, tuo likaantuminen on tietysti aina se riski kun ostaa valkoiset sohvat. Onneksi on vesipestävät ja tosi hyvin nuo on puhtaaksi lähteneet ainakin tähän asti. :) Portaiden vieressä on ovi kodinhoitohuoneeseen ja alakerran vessaan. Ja tuolla sohvasta vasemmallahan on siis eteinen. Kuvissa näkyvien pariovien takana on mieheni työhuone ja sen vieressä keittiö. Mä inhoan, kun kaikenmaailman lippulappuset on tuossa jääkaapin ja pakastimen ovessa, mutta aina kun otan ne pois, en niille uutta paikkaa löydä. Jotenkin siinä niillä kuitenkin tuntuisi olevan paras paikka. :) Olkkarin pöydällä olevan kukkaruukun Airi oli tehnyt mulle koulussa äitienpäivälahjaksi ja nyt viikonloppuna istutin siihen yhden pelargonian.








Muistakaahan osallistua arvontaan! Siihen pääset sivussa olevaa kuvaa klikkaamalla. :)

11 kommenttia:

  1. Oi että miten KAUNISTA teillä on - niin ihanan valoisaa ja valkoista! Teidän koti näyttää kyllä kaikin puolin juuri sellaiselta mun unelmalta <3 Mä en muuten ole vielä pessyt noita meidän sohvien päällisiä, hirvittää ihan ryhtyä siihen hommaan. Mies tuossa totesi, että käydään ostamassa uudet :D No, onneksi nuo voi pitää ensin molemmin päin ja sitten vasta pestä - käsinojat on vaan murheenkryyni, ne on ihan likaiset, nyt mulla on niissäkin peitto suojana. Kivaa alkanutta viikkoa, osallistunkin nyt arvontaan ja linkitän!

    VastaaPoista
  2. Ihanan avara ja valoisa olkkari!

    Meidän olkkari on niin pieni että tässä ei paljon järjestystä vaihdella. Onneksi sentään pari vuotta sitten saatiin tästä olkkarista ovi tuonne ulos terassille.

    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  3. Terhi: voi kiitos! :) Ei se ole kamala homma noiden peseminen. Kunhan vain muistaa, että sohvan huppu kannattaa laittaa suoraan koneesta päälle. Kuivuneena sen laittaminen on aika tuskaista hommaa. Mulla muuten on nuo torkkupeitot käsinojilla juurikin samaisesta syystä. :D

    Marsa: kiitos! :)

    Hanne: kiitos! Mun mielestä teillä on ainakin siellä mistä minä olen kuvia nähnyt, tosi kaunista. :) Mukavaa alkavaa viikkoa sullekin!

    VastaaPoista
  4. Onpa viihtyisän ja rauhallisen näköinen olkkari :)! Ja niin valoisaa! Mäkin haaveilen järjestyksen vaihtamisesta, mutta niin laiska,että jäänyt homma haaveilun tasolle :). Ja miestä on hankala innostaa hommaan..Huoh.

    Kätevää, että sohvanpäälliset voi pestä! Meillä nahkasohva, sekin helppo pitää puhtaana&siistinä :). Mistä tulikin mieleen, että pitäisi kohta pestä ja vaihtaa sohvan tyynynpäälliset.. Mistähän löytyisi kivat? jotenkin alkanut houkuttelemaan vaaleanpunainen ja ikiklassikot beige-pellava-valkoinen...

    Kivaa illan jatkoa! Mä muuten linkitin sun arvonnan, mutta tämä atk-tumpelo ei saanut linkitetyksi kuvaa ja kone kaatui vähän väliä eilen ja hermot meni (mrhh)..

    Haliterkuin Minna :)

    VastaaPoista
  5. Kaunis olo huone ihanan vaaleaa ja viihtyisää:)

    VastaaPoista
  6. Kaunista ja kodikasta,kyllä silmä lepää=)

    VastaaPoista
  7. Jotakin kautta löysin blogisi ja olen aivan ihastuksissani, teillä on todella kaunis koti :)
    Palaan uudestaankin :)

    VastaaPoista
  8. Minna: kiitos! Nahkasohvakin on tosi helppo tosissaan pitää puhtaana. Beigen ja vaaleanpunaisen yhdistelmä puhuttelee muakin tällä hetkellä kovasti. :) Kiva, kun linkitit. Bloggeri on mun mielestä tökkinyt ihan ylipaljon viime aikoina. :(

    Niina: kiitos! <3

    Hanna: kiitos! <3

    Kirsi: kiitos! <3

    Villa Olivia: kiitos kovasti, kiva kun löysit tänne. :) Ja tervetuloa uudestaan!

    VastaaPoista
  9. Kaunis olohuone. Ihastuin erityisesti tuohon tilkkupeittoon tuossa sohvalla :)

    Aurinkoista viikkoa.

    -Anu-

    VastaaPoista

Iloa tuot, jos viestin mulle suot! <3