sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Piirakkaa muuten vaan...

Koska meille piti tulla tänään vieraita, olin varautunut leipomaan. Joten pakkohan mun oli sitten leipoa! Tein marjapiirakkaa ja suklaapiirakkaa. Marjapiirakan tein ihan ex tempore, sillä huomasin, että pakastin on vieläkin täynnä viime kesäisiä mansikoita! Joten niitä on pakko viimeistään nyt alkaa tuhoamaan. Löytyi sieltä vielä yksi rasia mustikoitakin. Marjapiirakka oli hyvin yksinkertainen, tein sen valmiiseen Pirkka-pohjaan (joka muuten mureni leikatessa turhankin paljon), päälle mustikoita ja mansikoita jäisenä perunajauhoissa kieriteltyinä. Uuniin ja tarjolle vaniljakastikkeen kera. Nam!

Suklaapiirakan ohjeen olen saanut n.10 vuotta sitten vegaaniystävältäni. Tähän ei siis käytetä mitään eläinkunnasta peräisin olevia tuotteita, suklaankin täytyy olla tarkoin valittua! Parasta tässä ohjeessa on se, että tähän ei tule kananmunaa ja on näppärä tehdä, jos on tulossa kananmunalle allergisia vieraita (kuten meille piti tänään tulla). Kannattaa ehdottomasti kokeilla!




Marian suklaakakku

3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl fariinisokeria
1 dl tavallista sokeria
3 dl vettä
2 rkl sitruunamehua
½ dl öljyä / sulatettua margariinia
2 rkl kaakaojauhetta
2 tl kardemummaa
(vaniljasokeria)
puolet suklaalevystä murskattuna paloiksi

päällys: loput suklaalevystä
n. 1 rkl margariinia

1. Sekoita kuivat aineet keskenään.
2. Sekoita toisessa kulhossa vesi, mehu, rasva ja suklaapalat.
3. Yhdistä seokset. Kaada jauhotettuun vuokaan.
4. Paista 175 asteessa kunnes kypsä.
5. Sulata suklaa ja rasva vesihauteessa ja levitä kakun päälle.

Muuten täällä on viikonloppu mennyt aika pitkälti levätessä. Siiri-serkun yökyläily venyikin kahdeksi yöksi, kun tytöt halusivat. Kiva tietysti välillä antaa itselleenkin lupa olla vaan. Nyt kyllä jo pikku hiljaa rupee ahdistamaan, kun en siivonnut tänä viikonloppuna. Noh, lupasin, että torstaina ja perjantaina sitten kyllä siivoan, kun saattaa olla anoppikin tulossa ensi viikonloppuna käymään. Tiedossa on kahdet ylioppilasjuhlat ensi lauantaina. Ja mahtavia kelejäkin on lupailtu ensi viikolle! Ihanaa! Mulla onkin 3 päivää töitä ja sitten on 4 päivää vapaata. Niiden päivien aikana ihan varmasti saan siivottua, näin ainakin uskottelen itselleni. Heh!

Ihanaa alkavaa viikkoa!

psst. Vielä olisi pari päivää aikaa osallistua arvontaan! Ja tervetuloa uusille lukijoille!

2 kommenttia:

  1. Nam mitä piirakoita, kivan kun laitoit ohjeen.Mukavaa alkavaa viikkoa toivotaan että ilmat lämpenee ja päästään nauttimaan kesäisestä säästä.

    VastaaPoista
  2. Hei ihan kauheeta...mä jäin tuijottamaan tuota suklaapiirakkaa...Voi namnamnam!! Ihan pakko pikimmiten tuota testata, kiitos ohjeesta :).

    Mulla taitaa olla kauhea pakkomielle tuosta siivouksesta, kun vähän väliä imurinvarressa ja pölyrätti kädessä :(. En vaan osaa relata sen suhteen.

    Vitsit, miten kivaa, että teillä on kahdet lakkiaisjuhlat! Laitahan sitten postausta asustasi :)! Me mennään launataina yökylään ihanille ystävillemme ja he laittavat aina ihan parasta ruokaa ja juomaa. Ja saa vaan olla! (no autetaan me oikeasti pikkuhommissa, jos antavat ;))

    Halit!

    t.Minna :)

    VastaaPoista

Iloa tuot, jos viestin mulle suot! <3