sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

Juhlatuulella

Eilen oltiin todellakin juhlatuulella. :) Päivä alkoi Airin todistustenjaolla. Airin todistus oli oikein hyvä, arvostelu oli sanallinen. Mutta olin erittäin yllättynyt todistuksen sisällöstä. Nykyään siis esim. äidinkieli ja matematiikka on jaettu osa-alueisiin, jotka arvostellaan todistuksessakin erikseen. Esimerkiksi äidinkielen alla oli kohta käsiala. Toisaalta minusta on hassua, että jollain tavalla ihmisen ominaisuutta arvostellaan. Mielestäni toisilla on kaunis käsiala ja toisilla ei. Harva pystyy omaan käsialaansa vaikuttamaan, vai mitä mieltä olette?

Päivä jatkui kaksilla ylioppilasjuhlilla ja ex tempore -vierailulla vanhempieni luona. Olimme kotona vasta iltamyöhällä. Ilma suosi ja kiva oli tavata ihmisiä, joita ei niin usein muuten tapaa. :) Yleisön pyynnöstä laitan kuvia juhla-asustani. Minulla asuun kuului vielä valkoinen lyhythihainen neuletakki, mutta se tuntui tällä helteellä olevan hieman liikaa. Kaikki tytöt olivat punaisissa pilkullisissa mekoissa. Ja isännällä oli punainen pilkullinen kravatti ja taskuliina. ;D






 Kesä jatkuu kauniina, sillä helteet on kuulemma vasta aluillaan. Aurinkoista alkavaa viikkoa! Kiva olisi, jos jättäisit pienen puumerkin vierailustasi. :)

9 kommenttia:

  1. Puumerkki jätetty ja juhlaeleganssit tarkastettu. Neljän vapaan jälkeen oon jo ihan kesälomatunnelmissa, ei uskois että huomenna on työpäivä, wtf!?

    VastaaPoista
  2. Hanni: sanopas muuta! Kiva se olisi ensi viikolla lomailla, kun ilmatkin suosis. Tsemppiä alkavaan työviikkoon!

    VastaaPoista
  3. Itsekin olen tuota todistus asiaa pohdiskellut,jotenkin tuntuu,että vielä aiempaakin enemmän yritetään survoa lapsia samaan muottiin,tosin meillä neiti vasta päätti eppuluokan,joten kamalan paljoa ei kokemuksia tuosta vielä ole...Kauniit on olleet juhla-asut=D Aurinkoista ja rentoa alkavaa viikkoa sinne!

    VastaaPoista
  4. Hienot juhlamekot kaikilla:) oletko itse ommellut tyttöjen mekot? Meidän kolmasluokkalaisella oli ekan kerran nyt numerot kahdesta aineesta , äidinkielestä ja matikasta, muut aineet oli sitten merkitty suoritetuksi, kakkosluokkalaisella oli sanallinen todistus sitä oli kiva lukea.

    VastaaPoista
  5. Kirsi: juu, ei ennen arvostelu todistuksessa ollut noin yksityiskohtaista. Tiedä sitten onko se hyvä vai huono asia. :/ Kivaa viikkoa sinnekin!

    Hanna: tämä mekot on itse asiassa Kinderitin mallistoa. Oli tarkoitus laittaa ihan toiset mekot tytöille, mutta kun löytyi isännälle se pilkullinen skraka, niin nämähän se oli laitettava. :D Sanallista todistusta oli tosissaan kiva lukea. :)

    VastaaPoista
  6. Onpas siellä ollut kauniita naisia juhlavaatteissaan! Meidän ekaluokkalaisen todistus oli rasti ruutuun-juttu. Arvioitiin osaamisia sekä käyttäytymis- ja työskentelytaitoja neljällä eri asteikolla. Näköjään siis vaihtelevat todistuspohjat kaupunkikohtaisesti. Olis ollu kiva nähdä sanallinen arvio omasta lapsesta. Kivaa alkavaa helleviikkoa!

    VastaaPoista
  7. Hei vautsi-vau, mitkä juhlaleningit teillä :)! Tuo sun mekko ON unelma, tykkään tuosta mallista ja röyhelö on vaan niin ihana!

    Täälläkin oltiin eilen lauantaina niin juhlatuulella, kun ystäväperheen luokse mentiin. Tuli kyllä herkuteltua urakalla...

    t.Minna :)

    VastaaPoista
  8. Hauskaa, kun koko perhe samansävyisissä asuissa! Tietää ainakin mihin porukkaan kuuluu :)

    Todistuksista... Kyllä näin opestakin on välillä vaikeaa miettiä, että mihin sarakkeeseen rastin laittaa tai mitä tokariin kirjoittelee. Täytyy olla totuudenmukainen, mutta kuitenkin haluaisi olla kannustava. Eli unettomia öitä vietetty pikku-oppilaita mietiskellessä.

    Meillä reksi sanoikin puheessaan, ettei niitä numeroita tai rasteja pidä liikaa tuijottaa. Ovat vain yhden ihmisen arvio koulutyöstä. Kun kaikkihan me ollaan ihmisinä 10 arvoisia! Ja vertailla ei kannata, sillä oppilaan omaa kehitystä niillä pyritään arvioimaan. Toinen on hyvä toisessa, toinen jossain muussa. Jollain taidot löytyvät ihan todistuksen ulkopuolelta - esim. sosiaaliset taidot yms.

    Jaa, pitää lopettaa jaarittelisin vaikka miten ja olen LOMALLA :D Aurinkoista kesäviikkoa sinnekin!

    VastaaPoista
  9. Terhi: juu siis, sanallinen arviointi tarkoittaa meillä rasti ruutuun kohtaan kiitettävä, hyvä, tyydyttävä, välttävä tai heikko. :D Kivaa viikkoa sinnekin!

    Minna: kiitos! Tuo mekon löytäminen oli onnistunut vahinko, en edes etsinyt juhlavaatteita silloin vielä. Tykkään itsekin kovin. :) Juhlissa herkuttelu on sallittua... :D

    Peppi: sanoi meidänkin opettaja niitä öisinkin miettineensä. Ja joo tietysti olisi kiva, jos omalla lapsella kaikki olisi aina kiitettäviä, mutta oli opettaja onnistunut ainakin meidän kohdalla arvioinnissaan, sillä ne kohdat joissa oli kiitettävä tai hyvä olivat minustakin näin. Joten ei mitään pettymyksiä sen suhteen. Airi itse ihmetteli käsialan arvioimista ja oli siihen (tyydyttävä) vähän pettynyt, mutta huomasin jo, että siinä arvosana taitaa kannustaa lasta parempaan, kun kyseli jo eilen multa, että olisiko tämä äiti parempaa käsialaa. :) Airille sanottiin koko eskarivuosi (siis opet ja hoitajat) siitä, että koulussa ei voi tehdä niin täsmällisesti ja täydellisesti tehtäviään, nykyään tuntuu, että sillä on niin kiire niitä tehdä, liekö sitten eskariajan palautteella vaikutusta. Kyse ei eskarissakaan ollut siitä etteikö Airi osaisi vaan kun on perfektionisti, niin haluaisi tehdä kaiken tosi tarkkaan ja hyvin. Ekaluokan aikan on tosissaan tuntunut, että on niin kiire mennä kavdereiden kanssa leikkimään, ettei ehdi tehtävissä aikailemaan. Mutta eihän sen koulunkäynnin niin vakavaa tarvitse vielä tässä vaiheessa olla! Kyllä sitä kerkee. :) Ja nyt Peppi alkaa nauttimaan lomastaan! Ihanaa ekaa lomaviikkoa!

    VastaaPoista

Iloa tuot, jos viestin mulle suot! <3