tiistai 14. kesäkuuta 2011

Kylläpäs...

... yksimielisesti veikkailitte edellisen postauksen vastausta...




...ja osuitte kaikki oikeaan! Jos kaikki menee hyvin ja Luoja suo, liittyy tähän sisarkolmikkoon neljäs jäsen ensi vuoden alkupuolella. Laskettu aika on 26.1.2012, nyt meneillään siis vasta kahdeksas viikko. Olen voinut suhteellisen hyvin, pahoinvointia ei ole ollut lainkaan (paitsi tänään, kun salaatissani oli etanan pala ja se sai kyllä aikaan yökkimisen, hyi!), ainoita raskausoireita on olleet aivan tajuton väsymys ja hillitön nälkä!

Tyttöjen raskauksien lisäksi mulla on taustalla yksi keskenmeno elokuussa 2004, joka todettiin tuulimunaksi, kun vuoto alkoi viikolla 11. Sen jälkeen olen sekä Adan että Alvan raskauksista käynyt ns. varhaisultrassa heti kun se on ollut mahdollista. Niin kävin nytkin. Viime viikolla sain tietää, että kaikki on siellä missä pitääkin ja pienen pieni sydänkin jo sykki. Lääkäri sanoi, että keskenmenon riski nyt, kun sydän on alkanut sykkiä, on olemattoman pieni, joten raskaudesta uskaltaa jo nauttia. Toki ymmärrän, että riski on edelleenkin olemassa ja sen jälkeen kohtukuoleman riski ja sitten taas kätkytkuoleman riski. Eli siis lasten saaminen ensi hetkestä kuolemaan asti on täynnä riskejä, joiden kanssa vain on opittava elämään. Siksi en osaa edelleenkään stressata keskenmenosta. Se tulee, jos niin on tarkoitettu ja tämä lapsi tulee meille, jos niin on tarkoitettu. En sano sitä, ettenkö olisi surullinen, jos käy huonosti, en vain halua murehtia sitä etukäteen. Kerron teille tästä näin alussa osittain myös sen takia, että saan sitten sitä kuuluisaa vertaistukea tuli matkan varrella vastaan mitä vaan. Muutenkin vaikka on kolme raskautta takana, mutta edellisestä on jo reilut neljä vuotta, tuntuu kuin odottaminen olisi jotain ihan uutta! Tyttöjen raskauksista en muista juuri mitään muuta kuin sen, että voin raskausaikoina aina tosi hyvin. Ja sen, että olin melkein neljä vuotta koko ajan raskaana! :D

Kiitos, että kuljette matkassani. :) Ja tervetuloa uusille lukijoille, jotka ovat liittyneet seuraani. <3

ps. tyttöjen sisaruskuvat vuosilta 2007, 2008 ja 2010

17 kommenttia:

  1. Siis aivan ihanaa, sylintäydeltä onnea odotukseen! Mä oon niin onnellinen sun/teidän puolesta :) Mulla on hieman samanlainen tausta kuin sulla, tosin keskenmenoja kaksi ja ensimmäistä lasta yritettiin tooosi kauan. Mutta niinhän se menee, että raskaus ja sitä seuraava aika aina on riskejä ja jonkinsortin pelkoa, mutta etukäteen on turha murehtia. Nauti siis koko sydämestä! Ja kerro meille silloin tällöin raskausmatkasta, mä ainakin haluan kuulla ja lukea :)

    VastaaPoista
  2. No oli tosiaan ihana uutinen!
    Mukavaa odotusta ja kiva kun saamme täällä kanssaelää. :-)

    Ehkä tosiaan ei se juoksukoulu ole ajankohtainen juuri nyt :-D

    VastaaPoista
  3. Terhi: kiitos! Kyllä tämä on ihanaa ja jännää, varsinkin kun vähän jo sitä pientä poikaakin toivoisi... tosin tiedän monta perhettä, joissa samaa sukupuolta on tullut ties kuinka monta peräkkäin. Eikä musta/meistä taida enää kovin montaa kertaa tähän hommaan. :D Ja kyllä, tulette varmasti kuulemaan kyllästymiseen asti mun raskausjuttuja!

    Mia: kiitos! <3

    Jassu: kiitos! Varmasti pääsette kanssa elämään liiankin kanssa. :D Ja tosiaan, en ota nyt juoksukoulusta itselleni stressiä. Ehkä ensi keväänä/kesänä, kun pitää saada raskauskilot karistettua!

    VastaaPoista
  4. Ihanaa <3 oikein isot onnittelut.Mulla meni oikein kylmät väreet kun luin ja tippaa puskee linssiin...täällä blogistaniassa tulee jotenkin niin "tutuksi"..Ihana uutinen

    VastaaPoista
  5. Oikein paljon onnea!!!! Aivan ihania uutisia:)
    Itselläni on takana 5 menetystä, kun yritimme neljättä lastamme. Minulla on pelko koko alkuajan melkein puoleen väliin asti, mutta toisaalta se oli ymmärrettävää noin monen jälkeen. On ihanaa, jos pystyt jättämään keskemeno ajatukset taakse ja nauttimaan raskaudesta :) Toivotaan, että kaikki sujuu hyvin!!

    VastaaPoista
  6. Niisk! Kaikkea hyvää odotukseesi. Pahoja on kyllä turha pelkäillä, eipä sitä kukaan ennalta tiedä mitä elämässä tapahtuu. Nyt vain onnea ja riemua!

    VastaaPoista
  7. Sydämellisesti Onnea koko sulle ja koko perheelle :)! Upea uutinen, mä olen ihan yhtä hymyä, Hangon keksinä täällä ;)! Lämmin rutistus emännälle!!!

    t.Minna :)

    VastaaPoista
  8. Oikein paljon onnea ja kaikkea hyvää odotukseen,halauksia täältä:)

    VastaaPoista
  9. Anne: kiitos! <3

    Mia: hui! sinä kuulut niihin todella harvinaisiin tapauksiin. Kyllä sitä menetyksen kokeneena osaa olla kiitollinen jokaisesta lapsesta, jonka on syliinsä saanut. <3 Toivotaan todella, että kaikki menee hyvin. :)

    Marika: kiitos! Kyllä me riemuitsemme tästä koko perhe. Mitä sitä suotta murehtimaan asiaa, johon ei mitenkään pysty vaikuttamaan.

    Minna: kiitos kovasti! <3 Kyllä sitä ollaan onnesta soikeana täälläkin! Haleja sinne myös. <3

    Hanna: kiitos! Halit takas. <3

    VastaaPoista
  10. Oi että, aivan ihana juttu!! Onnea ihan hirmuisen paljon♥

    VastaaPoista
  11. Onnea odotukseen täältäkin! Ihailen kykyäsi puuskuttaa eteenpäin ja uskoa. Jos minulta löytyisi samaa, olisi meillekin tulossa varmasti lisää lapsia. Yhden haudanneena on kuitenkin pelot sillä tasolla, että nautimme niistä kahdesta täydellisestä mitä meille on annettu ja iloitsemme toisten vauvoista sekä lapsista vilpittömästi ♥ Nyt taas vauvakuume nousee mutta eiköhän se tässä tasaannu ;)

    VastaaPoista
  12. Lämpöiset halaukset täältäkin ♥
    Ja nauti - ihan juuri nyt ja tästä hetkestä :)

    VastaaPoista
  13. Oi erittäin paljon onnea :) ja onnea odotukseen!

    VastaaPoista
  14. Heidi: kiitos! <3

    anana: kiitos. Onpas sinullakin ollut kovia juttuja takana. Kenenkään ei koskaan pitäisi joutua omaa lastaan hautaamaan. Kyllä itseäkin välillä mietityttää onko hullun hommaa uhmata kohtaloaan, kun on jo kolme tervettä, täydellistä tyttöä saanut. Mutta sen verran nopeasti tämä lapsi sai alkunsa, uskon että tämä matka on tarkoitettu meille kuljettavaksi.

    Tarja: kiitos! <3

    Mirva: kiitos! <3

    VastaaPoista
  15. Onnitteluhalaus ja onnea odotukseen - päivä kerrallaan!

    VastaaPoista
  16. Onnea odotusaikaan täältäkin!!
    Vauvauutiset on aina niin ihania. Minulla onn krooninen vauvakuume :)

    VastaaPoista

Iloa tuot, jos viestin mulle suot! <3